Sivut

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Ahti-Katin päiväunet

Kyllä on ollut kylmä ja kolea Vappu. Ahti-Katti vetäytyi heti aamureissun ja ruokailun jälkeen livahtiaen ovenraosta saunaan lauteille lämmittelemään. Kun eilisen saunomisen jälkeen vielä ihana lämpö tuntui ilmassa - pesiytyi se kolli vatiin päiväunille.
On se suloinen nautiskelija Ahti-Katti.












Pingin ja Pongin Vappu-herkuttelua - suoraan kuormasta!

Ihanat kilipojat kirmaavat jo täyttä häkää ulkosalla Martta-kutun jäljessä. Kun ruokaa tuodaan lampolaan liian hitaasti, niin kaverukset äitineen syövät kirjaimellisesti kottikärrykuormasta.

 











tiistai 25. huhtikuuta 2017

Karitsakarusellin viimeiset hyörijät 2017 - Kullervo ja Joukahainen



 Kun viimeinen uuhiemo pyöräyttää mukavankokoiset kaksospojat ihan omaan tahtiinsa työpäiväni aikana - ei voi olla kuin kiitollinen näistä viimeisistä tämän kevään "lahjoista". Karut olivat pirteinä ja kuivina muiden aiemmin syntyneiden joukossa.
Siellä se Sampon poika Kullervo on etsimässä maitoa toisen emon alta. Toisen pojan ristin Joukahaiseksi.

 

Tämä erikoisen värinen kaveri on sitten Kullervo. Vielä aiemmin ei ole koskaan meillä tämän väristä tullut. Isäpässi Sampo lienee nyt periyttänyt kirjavuutta ja ns. mäyränväriä. Ruskeita on syntynyt keväisessä karusellissa kaksi mustien ja valkoisten lisäksi.



 Luulin jo kaksi viikkoa sitten, että emo synnyttää varmasti pian, koska maha jo laskeutui melkein maata viistäväksi ja utareet olivat todella isot. Antoi kuitenkin odotuttaa karitsoja kunnes ne olisivat valmiita tähän maailmaan  - reilut kolmikiloiset kaverukset.


Vanha emo on vähän väsynyt synnytyksestä ja makoilee kuivilla pahnoilla karujen kanssa.

 


















maanantai 24. huhtikuuta 2017

Yhden naisen risusavottaa

Yhden naisen sunnuntai-iltapäivän huumaa kerrakseen. Pois olisi saatava kaikki villinä kasvavat pihlajat tartuttamasta joka vuosi omenapuihin pihlajanmarjakoita. Helpommin sanottu kuin tehty. Märkää ja sitkeää on pihlajanvarret tähän aikaan vuodesta. Tuossa ryteikössä ei ihan näillä moottorisahankäytön perustaidoilla kaikki mene kuin "Strömsössä"

Tuokin riuku jäi pahasti roikkumaan omanapuu-vanhuksen päälle.

 
Aikansa kun ahertaa ja muutaman hikipisaran vierittää, niin jo sahausteline alkaa täyttyä. Voimat kyllä ehtyivät ja varsinainen pilkkominen jäi toiseen kertaan. Mutta tyytyväinen olen kuitenkin =)

Johan tällä määrällä muutaman kerran saunan lämmittää tai pönttöuunilla saa torpan lämpimäksi.

Sitäpaitsi samanlaisia riukukuormia on tulossa vielä ainakin kahden telineellisen verran tuosta torpan tontin reunasta...


Wildly Flowering Finland: Harmaaleppä (Alnus incana)

Mistä tietää, että kevät on oikeasti tulossa?
No viimeistään siitä, että allergiset reagoivat lepänkukintaan jo varhain kevättalvella. 








Harmaaleppä kukkii aikaisin keväällä ennenkuin lehdet ovat puhjenneet puihin. Harmaaleppä tuottaa yhtä aikaa sekä hede- että emikukintoja. Kukinnot ja kukat ovat yksineuvoisia, jolloin heteet ja emit kasvavat eri kukinnoissa.Talven yli sinnitelleet vihreät ja kovat hedenorkot muuttuvat keltaisiksi ja taipuisiksi. Eminorkot ovat oksien kärjissä pieninä, punaisina palloina. Emeistä kehittyy jo samana kesänä pieniä, vihreitä ”käpyjä”, jotka talven aikana puutuvat koviksi ja ruskeiksi. Siemenet putoavat alkuvuodesta maahan. Kevyet siemenet kulkeutuvat laajalle alueelle tuulten ja sulamisvesien avulla.

Siementen avulla tapahtuvan lisääntymisen ohella harmaalepän laaja juuristo tekee paljon juuri- ja kantoversoja. Meilläkin hevosaitauksen vieressä kasvaa jatkuvasti uusia maaversoja, kun hevoset ovat syöneet edelliset.

Nopeakasvuisena ja sopeutuvaisena puuna harmaaleppä leviää nopeasti uusille alueille pioneeripuulajina.



 Lisäksi harmaaleppä on kuivana todella hyvä polttopuu. Pari vuotta kuivuneista haloista saadaan hyvää hakepurua kalan ja lihan savustamiseen.

torstai 20. huhtikuuta 2017

Ahti-Katti apulaisena - Sitruunoita suolaan... ?!

Pääsiäinen tuli ja meni - kaikki sitruunat eivät ehtineet ruokiin ja leivonnaisiin. Vappuun ja simantekoon tietysti voisi ne säästää, mutta mitähän jos kokeilisia tehdä suolattuja sitruunoita säilykkeeksi.
 Ja jos näyttää onnistuvan hyvin, niin eräässä isossa marketissa saisi sitruunoita 1 euron kilohintaan.

Tällä tavoin säilöttyjä sitruunoita tehdään yleensä pienistä ja ohutkuorisista sitruunoista kokonaisina mm. marokkolaisessa keittiössä.
Nyt kuitenkin meille Suomeen tuodaan näitä erilaisia ja eri lajikkeista peräisin tuotettuja sitruunoita, joten yhden ohjeen mukaan ne kannattaa leikata isoiksi lohkoisi tai tehdä syvät ristiviillot suolan imeytymisen helpottamiseksi.


 Säilyminen perustuu osmoosiin ja suolaliemen muodostumiseen sitruunoiden omasta irtoavasta mehusta kuten suolakurkuillakin.


 

 Tiukkaan kun ne purkkiin latoo, niin ilmataskuja ei jää. Kuukauden säilytyksen aikana kun välillä vielä käy purkkia kääntelemässä, niin sitruunat säilyvät suolaliemessä tasaisesti.


 Huoneenlämmössä saavat sitten sitruunat liemineen levätä ja tekeytyä. Tarkoituksena olisi valmistaa marokkolaista taginea kunnon mausteilla omasta karitsanlihasta.









maanantai 17. huhtikuuta 2017

Kevätmuuttajat ilon aiheena!


Kevään merkkejä ovat kaikki ne "kevääntuojalinnut", joita joka päivä havaitsee tuolla ulkosalla.

Eilen todella vaihtelevasta aurinkoisesta ja lumituiskusta huolimatta näin ensimmäistä kertaa muutaman minulle tärkeän kevätmuuttajan.

Yksi niistä oli torpan pihalla 'tik-tik-tik' -lauluaan laulava punarintauros (Erithacus rubecula). Kuvaaminen omalla kameralla ei onnistunut, mutta lainasin muutaman upean kuvan googlesta.

Kuva lainattu forsblom.1g.fi

Kuvahaun tulos haulle punarinta
















Eilen saapasteli myös yhdellä pellolla komea kurkipariskunta (Grus grus) . Ne ovat tulleet samalle pellolle jo vuosia. Aina niiden paluuta odottaa ja pelkää, että jotakin olisi sattunut ja toinen tai molemmat olisivat poissa.

Kuva lainattu Kainuun Luontokuvilta.
Kuvahaun tulos haulle kurki

Töyhtöhyyppiä (Vanellus vanellus) on jo näkynyt useita päiviä. Ne olivat ilmeisesti ensimmäiset ei-pihalinnut, jonka tyttäreni pienenä tunnisti 'Tofsvipa'.
Kuva lainattu Suomen Luontokuvilta.
KKuvahaun tulos haulle töyhtöhyyppä