Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste retro. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste retro. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Vinttigallerian aarteita: Rondella nro 1497

Pääsiäisen kunniaksi kuvasin tämän uraaninkeltaisen Rondella -nimisen maljakon. Tamara Aladin suunnitteli sen Riihimäen Lasi Oy:lle. Tuotannossa Rondellat olivat vuosina 1968-1972. Eli retroja ovat kuin ovatkin.

Valmistusteknisesti ne ovat muottiin kiinnipuhallettua lasia; uraaninkeltaisena ja kirkkaasta lasista.

Rondelloita on kahta eri kokoa. Kuvassa on pienempi malli. Niiden korkeus on noin 18-20cm ja ne painavat noin 1,3kg.
Suurempi on  25 cm korkea, leveys 10 cm x 10 cm, paino 1.827 kg. Suuremmassa mallissa on kyljessä kaksi päällekkäin olevaa "rondellaa" eli kuviota, kun pienemmässä on vaintuo yksi.


Pienempiä Rondelloita myydään tällä hetkellä noin 50-65 euron hintaan.

































sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Vinttigallerian aarteita: Amuletti nro 1733

Näin kevätauringossa kaikki värilliset retrot lasimaljakkoni pääsevät oikeuksiinsa, vaikkei näistä kuvista se ehkä niin paljastukaan.

Rivissä on Tamara Aladinin Riihimäen Lasi Oy:lle suunnittelemia Amuletti -nimisiä maljakoita vuosilta 1971-1974.
Sarjaan kuuluu kolme erimallista maljakkoa ja jokaisesta mallista on valmistettu viisi eriväristä versiota: kirkas, ruskea, vihreä, uraaninkeltainen  ja koboltinsininen.

Maljakot ovat massiivisia ja pysyvät hyvin pystyssä isonkin kukkakimpun alla. Korkeutta maljakoilla on 18cm ja ne painavat noin 1,3 kg. Ne on valmistettu puhaltamalla kuuma lasimassa kiinni muottiin.

Tämän Amuletti-maljakkomallin hinnat ovat tällä hetkellä noin 50 -90 euron kieppeillä. Väri ja kunto vaikuttavat kovasti hintaan.







keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Vinttigallerian aarteita: Nanny Still punainen Tiimalasi 1442

Tiimalasi muistuttaa todella paljon Tamara Aladinin maljakko nro 1472. Tässä ne ovat nyt vierekkäin ja vertailtavissa. Keskellä Nanny Stillin suunnittelemaTiimalasi-maljakko, joka on ollut tuotannossa vuosina 1971-1976.

Tiimalasi luetaan kuuluvaksi tämän päivän keräily- ja näyttelyesineeksi.

Tiimalaseja on kolme eri muotoa ja useita eri värejä kuten muitakin tuon ajan väriverholasimaljakoita. Tiimalasi on noin 18cm korkea ja painaa noin 1,3kg. Se on valmistettu muottiin puhallettuna.
Hintaa Tiimalaseilla on nyt noin 90-100 euroa.



 






tiistai 20. joulukuuta 2016

Vinttigallerian aarteita: Apollo-lyhty 1960 Nanny Still


Nyt joulun alla on kiva etsiä "naftaliinista" Nanny Stillin Apollo-kynttylälyhdyt.

Tämän puna-kupuisen kaunottaren olen ostanut suoraan vanhalta rouvalta Tikkurilasta. Hän oli pitänyt siitä hyvää huolta; ei ollut tahroja, kulumia, naarmuja eikä lohkeamia niin kuvussa kuin jalustassakaan. Sisälle mahtuu hyvin pieni lyhtykynttilä tuikkimaan.

Riihimäen Lasin tuotannossa Apollot ovat olleet vuosina 1970-76. Ne ovat pyörittäen puhallettuja ja kylmäkatkaistua värillistä lasia. Lyhtykupuja on valmistettu eri värisinä mm. kirkas, punainen, amber, vihreä, sammaleenvihreä sekä harvinainen siniharmaa. Kupu-malleja on myös kahta eri muotoa.
Lyhdyt painavat noin 1,2kg ja ovat noin 26cm korkeita.
Tämän hetkinen hinta lienee siinä 70-100 euron korvilla.



 Näissä Apolloissa on ehkä vielä jäljellä tuo "Tassu"-merkkikin.










maanantai 24. lokakuuta 2016

Vinttigallerian aarteita: maljakko nro 1379 Tamara Aladin

Mielenkiintoisen muotoinen maljakko löytyi netistä jo aikoja sitten. Hyväkuntoinen tummanruskea maljakko oli todella likainen sisältä, mutta jo astianpesuaine ja pulloharja tekivät ihmeitä. Vielä kunnon liotus ammattilaispuhdistusaineeessa, niin tästä kuoriutuu vielä todellinen kaunotar.

Tämä maljakko on Tamara Aladinin maljakko numero 1379. Maljakko on 20cm korkea ja painaa 765g. Pohjassa on pyöreä happoleimaus "Riihimäen Lasi Oy Finland" ja leiman keskellä ilveksen sivukuva. Maljakon ulkoreunassa ihan alhaalla on myös kolmiotarra, jossa hennosti puna-musta Riihimäen Lasin logo.
Näitä maljakoita on tehty myös eri korkuisina ja muina väreinä. Olen nähnyt maljakon mm. tummanviolettina ja turkoosina.

Tämänkokoisen maljakon hinta on tällä hetkellä noin 35 euroa.








maanantai 10. lokakuuta 2016

Vinttigallerian aarteita: Hyrrä

Joskus viime talvena sain haltuuni ihanan turkoosinvärisen Nanny Stillin maljakon. Tämä Riihimäen Lasin mallistossa oleva maljakko 1970-luvulta on nimeltään Hyrrä.

Maljakkoa on valmistettu kapeina eri korkuisina, että matalina ja leveinä malleina. Maljakosta on useita erivärisiä versioita mm. kirkas, sammaleen vihreä, violetti, siniharmaa. Hyrrien hinnat ovat olleet nousussa. Pyyntihinnat ovat olleet mallista riippuen 50-100 euron luokkaa.

Hyrrä on pyörittäen puhallettu värilasi -maljakko, joka on noin 24cm korkea ja painaa 422g.




tiistai 17. toukokuuta 2016

Vinttigallerian aarteita: Emma Helena Tynell nro 1310


Nyt löytyi Helena Tynellin Riihimäen Lasille suunnittelema Emma -maljakko ihanan turkoosina. Valokuva ei ihan anna oikeutta värille. Maljakkoni on ihan ehjä ja puhdas ja maksoi noin 65 euroa. Melko kohtuullista värinsä ja kuntonsa vuoksi. Lisäksi maljakossa on Tassu-leimatarra jäljellä. 

Näitä Emmoja on valmistettu vuosina 1968-1974. Maljakko painaa 877g ja on 21cm korkea. Valmistusteknisesti se on muotiin kiinnipuhallettua ja suustaan kylmäkatkaistu väriverholasinen tuote kuten tuohon aikaan Tamara Aladininkin tuotteet olivat. 



 











maanantai 28. maaliskuuta 2016

Vinttigallerian aarteita; Aladinin "Kielo" nro 1558

Rubiininpunainen "Kielo" maljakko on yksi tunnettuja Tamara Aladinin maljakoita. Aladin on suunnitellut sen vuonna 1972 ja tuotannossa se on ollut vuosina 1974-1976 "Kielo" on 20cm korkea ja siksi sopivan kokoinen juuri pienille kukkakimpuille.
Maljakot ovat pyörittäen puhallettuja kirkkaasta tai värillisestä lasista. Tuon ajan värisävyjä olivat kirkkaanpunaisen lisäksi savunsininen, amber ja sammaleenvihreä. Kaikki ovat kauniita maljakoita.
Tämän maljakon hinta liikkuu tällä hetkellä noin 45-60 eurossa.








sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Vinttigallerian aarteita: Maljakko nro 1459

Kaunis kevättalvinen päivä ja hiihtoloman aloitus. Ihanaa!

Kauniisti hohtaa myös Tamara Aladinin maljakko nro 1459 kirkkaassa säässä.

Vaikka maljakko saattaa kuvassa näyttää kookkaalta, se on kuitenkin pienin neljän maljakon sarjasta vuosilta 1965-1967. Riihimäen Lasin tuoteluettelossa ei kuitenkaan mainita kuin kolmen maljakon korkeudet 180/220/208 mm vaikka kuvassa on neljä maljakko rivissä.

Ilmeisesti oma violetinvärinen pikkumaljakkoni on niistä se pienin, koska se on noin 16cm korkea, suun halkaisija 4,5cm ja painaa 209g. Kuten monet muutlin Aladin maljakot, tämäkin sarja on pyörittäen puhallettua kirkasta tai värilistä lasia.
Kuvassa näkyy maljakon oikeassa yläreunassa tarran jäljet. Hintaa maljakolla oli noin 20euroa.


 This little vase belongs to series of four vases. Tamara Aladin designed these vases year 1965 to Riihimäen Lasi. In the picture of Riihimäen Lasi -cataloque there is four vases, but named only three heights 180/220/280 mm. I think my vase is the smallest one without any height.


sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Vinttigallerian aarteita: Tamara Aladin maljakko 1472

Miten voi tuo sammaleenvihreä Tamara Aladinin maljakko (1472) näyttääkään niin ihanan väriseltä!
Enpä olisi uskonut näin sanovani, kun lapsuudessa inhosin tuota sävyä.

 Näitä raskaan kauniita maljakoita valmistettiin vuosina 1967-1976. Valmistus tapahtui pyörittäen puhaltamalla kirkasta tai värillistä lasia. Niitä kutsutaan väriverholaseiksi. Tuotantosarjaan kuuluu kolme erikorkuista maljakkoa 20cm, 25cm ja 30cm korkuisina. Maljakko painaa noin 953g ja on 20cm korkea.
Tällä hetkellä maljakon hinta liikkuu netissä ja kirppiksillä noin 45-60 euron tietämillä.




sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Vinttigallerian aarteita: Punainen Puisto

Posti toi tullessaan tämän ihanan, syvän punaisen Ulla-Maija Vikmanin Puisto-maljakkosarjaan kuuluvan yksilön. Ihan ehjä ja siisti maljakko maksoi noin 40 euroa. Se ei ole signeerattu eikä siinä ole enää tarraa jäljellä.

Se sopii hyvin kaveriksi jo aiemmalle vihreälle ja vähän erimuotoiselle Puisto-maljakolleni.












lauantai 16. tammikuuta 2016

Vinttigallerian aarteita: Tamara Aladin nro 1564

Maljakko nro 1564 ei kuulu niihin tunnettuihin Sirkaksi ja Kieloksi kutsutuiksi maljakko-sarjoihin, vaikka kovasti niitä muistuttaakin. Se on oma erillinen mallinsa, joka on suunniteltu vuonna 1973. Maljakkoa on valmistettu vuosina 1975-1976. Nro 1564 on pyörittäen puhallettua kirkasta tai värillistä lasia. Maljakko on 20cm korkea ja painaa noin 482grammaa. Olen nähnyt maljakoa mm. punaisena ja kirkkaana oman harmaansinisen maljakkoni lisäksi.

Maljakon pyyntihinta kirppareilla on noin 50e.





 

This retro vase n:o 1564 was designed by Tamara Aladin at 1973 to Riihimäen Lasi Oy.  The vase was in production at 1975-1976.




maanantai 18. toukokuuta 2015

Vinttigallerian aarteita: Presto (1412)

Kirkkaasta, uraaninkeltaisesta tai siniharmaasta lasista valmistettuja Tamara Aladinin vuosina 1968-1976 tuotannossa olleita Presto-maljakoita saatettaisiin tarvita monessa kodissa reilun viikon kuluttua, kun koulunsa päättäneet ylioppilaat ja ammattiinvalmistuneet  saavat komeita ruusuja. 

Presto on 28cm korkea, suuaukko 11cmx11cm ja uljas maljakko painaa 2,5kg.
Maljakko on todella paksupohjainen ja paksureuneinen, mutta monissa myynnissä olevissa on suuaukossa lohkeamia. Myynnissä olevien Presto-maljakoiden hintahaitari on todella lavea, sillä niistä pyydetään 50 - 145euron hintoja.

Kuvan maljakko on ihan priima ja siinä on myös Riihimäen Lasin Tassu-tarra.





A vase of Tamara Aladin "Presto" by Riihimäen Lasi

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Vinttigallerian aarteita; Reimari hopeapannalla (1465)


Reimari-maljakko hopea tai alpakka pannalla on ollut ilmeisen suosittu lahja merkkipäivinä tai urheilukilpailujen palkintoina. Usein myynti-ilmoituksissa kerrotaan ostajaehdokkaille tekstistä, joka on kaiverrettu pantaan.

Reimari on Tamara Aladinin Riihimäen Lasi Oy:lle suunnittelema maljakko. Kuvan kirkkaansininen  Reimari on 20cm korkea, painaa 675g. Ajan saatossa vähän mustunut panta on hopeaa ja siinä ei ole kaiverrusta.

Olen nähnyt kirkkaasta, amberista, siniharmaasta, turkoosista, sammaleenvihreästä, sinisestä ja tumman violetista lasista valmistettuja Reimareita. Valmistusteknisesti ne ovat pyörittäen puhallettuja verholasi-maljakoita. Maljakoita on kolme kokoa 20cm, 25cm ja 30cm korkuisina. Tuotannossa Reimarit olivat vuosina 1967-1976.

Reimarista pyydetään 25 eurosta ylöspäin kauppapaikan mukaan.




 



lauantai 11. huhtikuuta 2015

Vinttigallerian aarteita: Carmen

Luulin saaneeni tarpeeksi tästä sammaleenvihreästä väristä, kun sitä 1970-luvulla oli vähän jokapaikassa niin vaatteissa, sisustustekstiileissä kuin ihan suurina maalipintoina vedettynä lastulevyseiniinkin.
Mutta kun tarpeeksi on aikaa kulunut ja muita trendivärejä on tullut ja mennyt niin nyt sammaleenvihreäkin näyttää kivalta.
Maljakko on nimeltään Carmen ja se on Tamara Aladinin suunnittelema. Se muistuttaa kovin Aladin Kielo-maljakkoa. Maljakkoa valmistettiin vuosina 1969-1975. Maljakosta on muitakin versioita kuten kääntömaljakko, joka toimii sekä maljakkona että kynttilänjalkana. Kuvan maljakon Riihimäen Lasin tuotenumeroa en  tiedä, mutta jos sinä tiedät - kerrothan. Carmen on pyörittäen puhallettua kirkasta, punaista, kirkkaan vihreää, sammaleenvihreää tai amberin väristä lasia. Korkeudeltaan kuvan Carmen on 20cm ja painaa 385 grammaa. Tällä hetkellä kuvanmukaisesta maljakosta pyydetään 30-75 euroa myyntipaikasta, maljakon kunnosta, väristä ja koosta sekä mallista riippuen.




Finnish glass designer Tamara Aladin. Vase called Carmen. Turned mould blown clear or coloured glass. Manufactured 1969-1975.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Vinttigallerian aarteita; Solmuke (1474)

Sininen väri on aina ollut lempivärini. Tämä Tamara Aladinin sininen Solmuke-maljakko (1474) on minusta ihanan värinen ja sen muodot hivelevät silmää.

Taiteilijana Aladin ei itse antanut esineille nimiä. Maljakoilla oli aluksi vain tuotenumero, mutta markkinoinnin kannalta nimen antaminen katsottiin välttämättömäksi. Nimeämisen hoitivat muut henkilöt. Pitkään tuotannossa olleille malleille saatettiin antaa nimi vasta myöhemmin, kuten juuri Solmuke-maljakollekin.
Samaa maljakkoa valmistettiin usein kolmea eri kokoa: 200, 250 ja 300mm korkuisina. Värivalikoimakin oli laaja, jotta ostajilla olisi valinnanvaraa. Vuonna 1965 vientikuvastossa värivaihtoehdot olivat kirkas, ruskea, lila, sininen, violetti, sinivihreä ja siniharmaa.
Omistamani sininen pienin Solmuke-maljakko on 20cm korkea, suuaukon halkaisija 5cm ja maljakko painaa 560g. Maljakkoa on valmistettu vuosina 1967-1974. Valmistuksellisesti Solmuke on pyörittäen puhallettua kirkasta tai värillistä lasia. Solmuke on ns. verholasia, jossa esineen valmistus aloitettiin värialoituksena, siten että pillin päähän otettiin kerros värillistä lasia ja sen päälle kirkasta lasia.
Tämänkokoisen Solmukkeen hintapyynnöt vaihtelevat värin ja kunnon mukaan kirppiksillä ja netissä 30-50e


.Maljakossa on edelleen jäljellä alkuperäinen tarra melkein kokonaisena.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Vinttigallerian aarteita: Koralli

Tamara Aladinin vuonna 1975 suunnittelemat Koralli-nimiset maljakot ovat uusimmat hankintani. Niihin ei liity mitään tarinaa eikä muistoja. Itseasiassa ne ovat koko kokoelmani erikoisimmat maljakot siksi, että kaikki muut maljakkoni ovat kirkasta tai värillistä, mutta silti läpinäkyvää lasia. Nämä kaksi opaalilasiset pyöreät pyörittäen puhalletut maljakot ovat kooltaan  noin 10cm ja 15cm korkeita. Isompi maljakoista painaa 1,4kg ja pienempi 850g
 Koralli-sarjaan kuuluu maljakoiden lisäksi maljoja ja vati. Kaikissa esineissä on valkoiselle pohjalle siroteltu koristeeksi sinistä tai vihreää lasijauhetta ja päälle otettu kirkas lasikerros.
Sarja oli aikoinaan menestys. Se oli suhteellisen edullinen toteuttaa ja silti ulkonäöltään erilainen ja uusi.
Nämä maljakot maksoivat yhteensä noin 55e





sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Vinttigallerian aarteita: Hyasintti (1390)


Kuvassa olevan ruskean tai amberin värisen Hyasintti-nimisen Tamara Aladinin maljakon sain 1970-luvulla yhtenä keväänä koulussa liikennekilpailuista. Sijoitusta tässä tietoa ja pyöräilytaitoa vaativassa kilpailussa en enää muista. Tämäkin maljakko on ollut hyvässä tallessa ja saanut nyt seurakseen kaksi muuta keräilykohdetta.
Hyasintti-maljakkoa (nro 1390) on valmistettu ainakin kirkkaana, ruskeana/amber, keltaisena, sinisenä, neodyyminä ja vihreänä.
Valmistusteknisesti maljakko on puoliautomaatilla muotiin kiinnipuhallettua lasia. Maljakon korkeus on 14,5cm ja se painaa noin 640g. Kirppiksillä ja netissä Hyasintti-maljakoiden hinta vaihtelee 25-45 euron paikkeilla.

Myös muut lasitehtaat ovat valmistaneet ns.hyasintti-maljakoita.









Tähän vuodenaikaan ei ollut hyasinttia saatavilla, mutta kyllä narsissikin viihtyy tässä maljakossa.



lauantai 21. maaliskuuta 2015

Erikasmäen torppa omistajan vaihdoksen aikaan...

Helmikuussa 2014

Torpassa on tupakeittiön ja kammarin lisäksi kaksi matalaa makuukammaria yläkerrassa sekä pieni aulatila. Kokonaispinta-ala on noin 60 neliötä kaikki tilat mukaan lukien. Ylellisyytenä torpassa on juokseva vesi, jonkinmoinen sähköistys ja pikkuinen wc. Ulkorakennuksessa on sauna. Sekin rakennus on täysremontin tarpeessa =)


Tämä se on! Niin monen vuoden haave - oma tupa ja oma lupa!


Keittiö ovensuusta sisälle tultaessa



 Puuhella ja tiskinurkkaus oven vieressä. Hella vetää hyvin, leivinuuni ei niinkään - ainakaan tällä hetkellä



 Kammari alkuperäiskuosissa. Muovimatto ilmeisesti 1970-luvun retroa. Tapetit eivät olleet ihastuttaneet edellistä asukasta, joten hän oli maalannut seinät ja kiertänyt kirjahyllyn


 Kammarin pönttöuuni, joka toimii. Mutta muurin peittävät lastulevyt palotarkastaja määräsi poistettaviksi



 Yläkerran portaikko


 Yläkerren pienempi kammari "Ahti"



 Yläkerren isompi kammari "Ida"



 "Ylellisyyttä"


Remontti ja uudistaminen aloitetiin alakerrasta. Vielä on paljon tekemistä. Yläkertaan edetään sitä mukaan kun ehditään ja jaksetaan.