Kun viimeinen uuhiemo pyöräyttää mukavankokoiset kaksospojat ihan omaan tahtiinsa työpäiväni aikana - ei voi olla kuin kiitollinen näistä viimeisistä tämän kevään "lahjoista". Karut olivat pirteinä ja kuivina muiden aiemmin syntyneiden joukossa.
Siellä se Sampon poika Kullervo on etsimässä maitoa toisen emon alta. Toisen pojan ristin Joukahaiseksi.
Tämä erikoisen värinen kaveri on sitten Kullervo. Vielä aiemmin ei ole koskaan meillä tämän väristä tullut. Isäpässi Sampo lienee nyt periyttänyt kirjavuutta ja ns. mäyränväriä. Ruskeita on syntynyt keväisessä karusellissa kaksi mustien ja valkoisten lisäksi.
Luulin jo kaksi viikkoa sitten, että emo synnyttää varmasti pian, koska maha jo laskeutui melkein maata viistäväksi ja utareet olivat todella isot. Antoi kuitenkin odotuttaa karitsoja kunnes ne olisivat valmiita tähän maailmaan - reilut kolmikiloiset kaverukset.
Vanha emo on vähän väsynyt synnytyksestä ja makoilee kuivilla pahnoilla karujen kanssa.
Voi mitä vauvoja sulla taas siellä :)
VastaaPoista-Kirsi-
Niitä ei voi kuin istuskella pahnoilla katselemassa ja ihastelemassa. Muut sanoivat, että milloin muutat sängynkin sinne lampolaan =)
Poista