Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
maanantai 17. huhtikuuta 2017
Kevätmuuttajat ilon aiheena!
Kevään merkkejä ovat kaikki ne "kevääntuojalinnut", joita joka päivä havaitsee tuolla ulkosalla.
Eilen todella vaihtelevasta aurinkoisesta ja lumituiskusta huolimatta näin ensimmäistä kertaa muutaman minulle tärkeän kevätmuuttajan.
Yksi niistä oli torpan pihalla 'tik-tik-tik' -lauluaan laulava punarintauros (Erithacus rubecula). Kuvaaminen omalla kameralla ei onnistunut, mutta lainasin muutaman upean kuvan googlesta.
Kuva lainattu forsblom.1g.fi
Eilen saapasteli myös yhdellä pellolla komea kurkipariskunta (Grus grus) . Ne ovat tulleet samalle pellolle jo vuosia. Aina niiden paluuta odottaa ja pelkää, että jotakin olisi sattunut ja toinen tai molemmat olisivat poissa.
Kuva lainattu Kainuun Luontokuvilta.
Töyhtöhyyppiä (Vanellus vanellus) on jo näkynyt useita päiviä. Ne olivat ilmeisesti ensimmäiset ei-pihalinnut, jonka tyttäreni pienenä tunnisti 'Tofsvipa'.
Kuva lainattu Suomen Luontokuvilta.
K
torstai 6. huhtikuuta 2017
Kevät tulee kukkien...2017
Jo oli tienpientareella ensimmäiset leskenlehdet. Pakkasyön jälkeen huurteisia ja supussa olevia kukkia tuskin huomasi. Näitä luonnon ihmeitä ja lintujen kevätmuuttoa voi vain ihastella joka talven jälkeen.
PS. Töyhtöhyyppö ja harmaahaikarat ovat jo saapuneet
PS. Töyhtöhyyppö ja harmaahaikarat ovat jo saapuneet
sunnuntai 26. maaliskuuta 2017
Raparperi - EI IHAN VIELÄ!
Nyt jo raparperi Victoria puskee läpi jään kohti valoa. Ihan vielä ei kyllä kannattaisi - ettei tule takatalvea ja palelluta kasvustoa. Paikkana istuksella on eteläinen pikkuinen raparperipenkki, mutta kaikkialla on vielä kuitenkin lunta ja jäätä.
Tähän saakka vasta huhtikuun lopussa aikaisintaan on näkynyt uutta tulokasta, mutta onkohan niin, että ilmastonmuutos alkaa vaikuttaa.
Tähän saakka vasta huhtikuun lopussa aikaisintaan on näkynyt uutta tulokasta, mutta onkohan niin, että ilmastonmuutos alkaa vaikuttaa.
torstai 16. maaliskuuta 2017
Ensimmäiset kevään merkit puutarhassa 2017
Auringon valon ja lämmön voimasta ovat vanhassa kattilassa kasvattamani isomaksaruohot alkaneet puskea uutta kasvustoa esille.
Toivottavasti huomiseksi ennustettu "kevättalvenmyrsky" ei ihan pahaksi nouse ja tuhoa näitä hentoja kevään merkkejä.
Toivottavasti huomiseksi ennustettu "kevättalvenmyrsky" ei ihan pahaksi nouse ja tuhoa näitä hentoja kevään merkkejä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)