Mistä tietää, että kevät on oikeasti tulossa?
No viimeistään siitä, että allergiset reagoivat lepänkukintaan jo varhain kevättalvella.
Harmaaleppä kukkii aikaisin keväällä ennenkuin lehdet ovat puhjenneet puihin. Harmaaleppä tuottaa yhtä aikaa sekä hede- että emikukintoja. Kukinnot ja kukat ovat yksineuvoisia, jolloin heteet ja emit kasvavat eri kukinnoissa.Talven yli sinnitelleet vihreät ja kovat hedenorkot muuttuvat keltaisiksi ja taipuisiksi. Eminorkot ovat oksien kärjissä pieninä, punaisina palloina. Emeistä kehittyy jo samana kesänä pieniä, vihreitä ”käpyjä”, jotka talven aikana puutuvat koviksi ja ruskeiksi. Siemenet putoavat alkuvuodesta maahan. Kevyet siemenet
kulkeutuvat laajalle alueelle tuulten ja sulamisvesien avulla.
Siementen
avulla tapahtuvan lisääntymisen ohella harmaalepän laaja juuristo tekee
paljon juuri- ja kantoversoja. Meilläkin hevosaitauksen vieressä kasvaa
jatkuvasti uusia maaversoja, kun hevoset ovat syöneet edelliset.
Nopeakasvuisena ja sopeutuvaisena puuna harmaaleppä leviää nopeasti uusille alueille pioneeripuulajina.
Lisäksi harmaaleppä on kuivana todella hyvä polttopuu. Pari vuotta kuivuneista haloista saadaan hyvää hakepurua kalan ja lihan savustamiseen.