Sivut

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Martta-nukelle vaatetusta 1940-luvun henkeen

 Nyt on tulossa Martta-nukelle mekkoa. Ei siis niistä sini-kuviollisista kankaista, vaan vähän ankeammista sävyistä.

Kun tänä vuonna vietetään Suomi100v. juhlavuotta, niin olkoon Martta-nukellakin vähän 1930-1940-luvun henkinen vaatetus. Siksi päädyin tähän tummaruutuiseen kankaaseen. Tehdään sitten kesäksi jotain hempeämpää.
 
Liivihameen kasausta on nyt työn alla. On vaan niin haastavaa ommella pieniä kappaleita, kun ei vuosiin ole juuri ompelukoneeseen koskenut. Mutta kärsivällisyyttä...!





Metallivadin kukkasatoa

  Vuorotellen aloittavat erilaiset sipulikasvi-istutukseni kukinnan vanhassa metallivadissa. Kun edellinen lajike on uloskukkinut, niin seuraava on jo täydessä vauhdissa.

Nyt on vuorossa isokukkainen ja vähän erikoisennäköinen narsissi ja on se komea!




Vieraita talvisessa puutarhassa

Pariin päivään en ole torpalla käynyt, mutta joku muu oli vieraillut pihalla. Ihan oli käynyt oven takana "koputtelemassa".

Olisin kyllä avannut oven ja pyytänyt tätä tupsuhäntää sisälle ja tarjonnut kahvitkin. Pähkinöitä ei olisi ollut tarjota, kun en niistä itse pidä.

PS. saa tulla uudelleen pihamaalle!



 ...ja puutarhassakin oli jälkiä vierailusta. Liekö ollut fasaani?

 

      

Ahti-Katti ja ensimmäinen kevät

Ahti-Katilla on ihan kevättä rinnassa vaikka onkin leikattu kolli. Aamulla kun katin päästää ulos, niin illalla herra suvaitsee saapua pihalle.

Missä lie lymyileekään hiirijahdissa tai muuten vaan nauttii kevätsäästä.

Pelottaa vaan, ettei katti joudu ilveksen tai ketun makupalaksi. Täällä maalla ei voi koskaan olla liian varuillaan.


Ahti-Katti 10kk

Martta-nuken silmien maalausta

Tähän silmien värkkäämiseen meni ihan oikeasti koko yksi kurssi-ilta. Omat silmät olivat työpäivän jälkeen ihan väsyneet ja hienonhieno pensselikään ei tuntunut tottelevan ja tekevän niin kuin ajattelin. Mutta tälläinen sinisilmä Martta-nukesta nyt sitten tuli.
Suukkosuukin sai ruusunpunaista väriä.


 





 
  Tässä meidän porukkaa.
Näin Martta-nuket jokainen saavat ilmettä kasvoihinsa.


Ping ja Pong - pienet pukkipojat

Tämän kevään ainoat vuohipienokaiset ovat nyt syntyneet perjantaina.
Annoin nimeksi Ping ja Pong, koska heti kun jaloilleet nousivat, niin alkoivat hyppelehtiä kuin pingispallot.

Ovat todella söpöjä! Martta-kuttu hoitaa huolella ja asiantuntevasti kavereita. Ja niistä kehkeytyy varmasti myös kesyjä lemmikkejä, kun niitä on niin ihana hyysää sylissä.

Sarvenalkuja ei vielä ole, mutta paikat löytyvät. Jos isä-pukki Einoon tulevat, niin jykevät sarvet kasvattavat myöhemmin.





maanantai 6. maaliskuuta 2017

Martta-nuken garderobin suunnittelua

Martta-nukke ei ole vielä edes saanut kasvoilleen väriä silmistä ja punatuista huulista puhumattakaan, kun on jo palava into ommella vaatteita!
Tiedä sitten millaisen mekkokankaan lopulta valitsen, kun joka viikko aina mieli vaihtuu. Tuossakin on jo kaksi kangaspalaa odottamassa valintaa - vielä ehdin vaihtaa mieltä.
Kaksi paria sukkiakin olen nukelle neulonut. Ihanaa, kun saa nopeasti valmista.
Viimeeksi naurettiin nukkemaakarien kanssa, että on kuin esikoistaan odottaisi - niin innolla tätä nukkea tehdään ja varustetaan vaatteilla!