Sivut

torstai 16. maaliskuuta 2017

Martta-nukkeni pellavapää

En ole pysynyt laskuissa montako kertaa olemme Martta-nukkekurssille viikottain kokoontuneet, mutta nyt alkaa nuken pää ja identiteetti hahmottua.

Kasvot ja ilme ovat valmiina suppusuuta ja kulmakarvoja myöten. Myös tukka on "kasvanut" päähän tälle "elovena-tytölle".

Jopa nimi tyttöselle alkaa muodostua huulilleni, mutta ei ihan vielä ole selkeinä tavuina ulos tavattavaksi.





Illan päätteeksi oli palattava taas kuin alkupisteeseen. Olen hukannut ensimmäisen nukenkropan jollakin ihmeellisellä tavalla ja nyt on tehtävä 2. versio.
Mutta ei se mennyt sekään kuin "strömsössä", vaan tuli ommeltua nurjat ja oikeat puolet sekaisin eikä ratkojalla ollut mitään tekoa, kun ommel oli tiheää 1,5 tikkiä.
Ja TAAS tein uuden 3. version. Olin ajatellut, että saattaisin tehdä jopa toisenkin nuken vaikka seuraavalla kurssilla ja kangasta riittäisi vaikka kokonaiseen sisarusparveen - eipä taidakaan riittää.


2 kommenttia: