Sivut

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Wildly Flowerig Finland: Suopursu (Rhododendron tomentosum ent. Ledum palustre)

Suomi on tunnettu metsistään, mutta yhtä upeita ovat myös moninaiset suot ja niiden kasvustot. Jo jonkin aikaa soilla on kukkinut valkoisin pienin kukkaryhmin suopursu. Kasvia kosketettaessa siitä leviää huumaavan voimakastuoksu. Ei ehkä niin parfyyminen, pikemminkin metsäisen voimakas haju, joka joillekin ihmisille saattaa aiheuttaa helposti päänsärkyä.

 

Suopursu kasvaa pääasiassa erityyppisillä kuten rämeillä, rämekorvissa ja kalliosoistumilla. Hyvin kosteissa suomaissa se ei viihdy. Sopursu kasvaa 30–100 cm korkeaksi pystyvartiseksi ja pensasmaiseksi varpukasviksi.

Suopursu on lievästi myrkyllinen. Suomessa ja Ruotsissa sitä on vanhastaan käytetty sekä rohtona, mausteena että desinfioimiseen. Ulkoisesti suopursua on käytetty kääreinä reuman ja ihotautien hoitoon tai sisäisesti nautittuna teenä. Sitä on käytetty myös viinan ja oluen maustamiseen. Suopursujen lehtien ja kukkien keitinvettä käytettiin syöpäläisten hävittämiseen kotieläimistä ja koiperhosten ja luteiden karkottamiseen. Aikaisemmin suopursurohdosta on voinut ostaa Suomessa apteekeista.





lauantai 15. heinäkuuta 2017

Kriinumi kukkii!!!

Se kukkii vihdoinkin ensimmäistä kertaa ja valkoisin kukin. Kerrassaan ihanaa, kun luulin talvella sen jo kuolleen.







Flammentanz - ruusunkukkien riemua!

Torpalla kukkii ensimmäistä kertaa kunnolla jo ensimmäisenä kesänä istuttamani köynnösruusu. Ilmeisesti alunpitäen se oli istutettu liian matalaan ja jalostuskohta melkein paleltu viime talvena. Nyt ruusu on saanut lisää multaa juurelleen ja toivon, että ensi vuonna saataisiin ihastella näitä perinteisen kauniita kukkia.









Kuin veljekset - Aulis ja Ahti-Katti

Nuo ihanat pojat ne jaksavat leikkiä ja syödä vuorotellen. Kun Aulis 3kk nukkuu päikkäreitä, niin Ahti-Katti 1v. 2kk käy ulkoilemassa.
Ahti-Katti opettaa Aulikselle hyvän hiirikissan elkeet jo pienestä pitäen kuin emo konsanaan.
Voi noita veijareita!




keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Lupaus - kriinumin nuppu


Talvella aloitin muutaman vuoden vanhan kriinumini pelastusoperaation. Aloitin säännöllisen, mutta niukan kastelun, vaihdoin suurempaan ruukkuun, kuljettelin ikkunalta toiseen kevätvalon perässä ja lopuksi vein ulos teressille.

Ja nyt nuppuvarsi pukkaa jo hienosti näkyville. Se on lupaus kukinnasta, jollaista en ole aiemmin omin silmin nähnyt. Jännää!



 


Kuisti alkaa hahmottua

Pikkuhiljaa alkaa torpan kuisti nousta kuosiinsa. Timpuri tekee niin pikkutarkkaa työtä, että meinaa mun hermot mennä. Toisaalta ei tarvitse ihan heti alkaa korjailla nurkkia, kun kerralla tehdään kunnolla.

Nyt ollaan jo harjakorkeudessa ja osin seinät tehty. Ei kastuta sateellakaan. Ja on turvallisempaa kömpiä sisälle, kun kohta saadaan ihan oikeat portaatkin.




Aulis - Ahti-Katin pikkuveikka

Ahti-Katti täytti juuri vuoden ja tuntui, että se kaipasi lajiseuraa.

Juhannuspäivänä meille tuli Aulis. Pieni valkoinen kisuli, jolla on tummanharmaa myssy päässä, pieni täplä vasemmassa kyljessä ja tumma häntä. Muuten valkoinen kissa. Samoilla väreillä siis mennään kuin Ahti-Kattikin.

Kovasti ovat pojat tehneet tuttavuutta ja tuleva ilmeisen hyvin toimeen keskenään. Ihanaa seurata niiden temmellystä.

Ja ihanaa, kun ne kärertyvät viereen nukkumaan.