Näin talvella on ihanaa, kun kansalaisopistot pursuavat mielenkiintoisia kursseja niin paljon ettei oikein tahdo osata valita mille osallistuisi.
Viime vuonna olitiin himmelikiúrssilla, syksyllä puutarhansuunnittelukurssilla ja nyt ollaan innostuneita nukke-kurssista.
Kaksi kertaa olen jo ollut Martta-nukkekurssilla ja päässyt mukavasti alkuun. Viimekerralla aika riensi niin nopeasti, että opettajan oli jo patisteltava kurssilaisia pakkaamaan tarvikkeet, että hänkin pääsisi aikanaan kotiin. Huomasin itsekin uppoutuneeni aiheeseen niin kovasti, että olin istunut puuhastelemassa kaksi tuntia yhteensoittoon ja en jäykistynein raajoin tahtonut tuolilta päästä ylös.
Tästä repro-paperimassa päästä ja käsivarsista se nukke alkaa hiljalleen muotoutua. Monta tarkkaa työvaihetta on edessä ja kärsivällisyys on koetuksella - parhaani yritän.
Tälläinen Isosisko-nukke siitä pitäisi tulla aikanaan. Kuva lainattu nukenosia myyvän Nukkekamarin sivuilta.
Mä ajattelin että tää on hymytyttöpatsas, nääs kun meillä on vain hymypoikapatsas. No ei se mitään, nukkehan siitä on tulossa ja vielä nätti ja suloinen.
VastaaPoistaIhan samaa tuumasin kun näin nukkeluettelossa tuon kuvan =) Kansakoulussahan noita silloin jaettiin joskus.
VastaaPoista