Vuosia sitten olin hyvin vahvasti sitä mieltä, että kristallikruunut ovat ihan hirveitä ja Emma-tuolit vielä hirveämpiä otuksia.
Nyt on mieli muuttunut - voi siis vanhakin "uusiutua" mieleltään ja rumasta tulla kaunis katsojan silmässä.
Emma-tuolini ei ole ihan mahdottoman vanhaa mallia ja kangas on ihan alkuperäinen. Nyt vanha rouva tummanpunaisessa mekossaan palvelee yöpyjiä yläkerran Ruusutarha-vinttikammarissa. Matalaan pikkukammariin kun ei voi edes ajatella isojen ja raskaiden huonekalujen kantamista. Eikä tilaakaan olisi niitä käyttää.
WANTED
Etsin vanhalle rouvalle kaveriksi vanhuudenpäiviksi vastaavanlaista tuolia - jos jostain löytyisi hänelle sopiva kaveri =) Antaisitko vinkin!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yläkerran kammari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yläkerran kammari. Näytä kaikki tekstit
torstai 6. lokakuuta 2016
lauantai 1. lokakuuta 2016
Uudet verhot yläkerran pikkukammariin
Pikkukammarin ikkuna on vain 1,05cm korkea ja 96cm leveä. Matalaan huoneeseen ei haluaisi laittaa paksuja ja peittäviä verhoja, että saisi myös luonnonvaloa sisälle.
Ajattelin tehdä kapean kapan yläreunaan ja sivuille ohuet sivuverhot antamaan vähän pehmeyttä. "Linnunpöntöksi" nimeämäni pikkukammari saa nimensä mukaisen kapan Eurokankaan valikoimasta. Kankaan nimi on Metsän äänet. Vaalean harmaalla pohjalla on ainakin tiaisia - lempilintuja.
Katsotaan mitä saan aikaiseksi. Vielä ei ole kuin kappa tehty ja huomenna on mentävä tarkistusmittaamaan ja sovittamaan sivuverhot etten tee mitään hassua.
Torpan oma kolli Ahti-Katti päätti olla avuksi kankaan mittaamisessa ja leikkaamisessa. Iskä sanoi aina ennen,että koskaan ole niin pientä työmaata ettei siellä olisi yhtä työnjohtajaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)