Ihana fiilistellä näiden suomalaisten perinteisten koristeiden kanssa. Yhtenä päivänä kulkevat perätysten ja toisena "kaakattavat" ryhmässä.
keskiviikko 28. syyskuuta 2016
Torpalla kiekuvat savikukot
Jos kanalassa kiekuu oikea kukko Yrjänä, niin torpan astiakaapin päällä savikukot. Hauskanvärisiä ja erikokoisia punasavesta tehtyjä pillejä ostettiin joskus lapsuudessa markkinoilta. Niitä sitten soiteltiin, kunnes vanhempien kärsivällisyys alkoi loppua.
Ihana fiilistellä näiden suomalaisten perinteisten koristeiden kanssa. Yhtenä päivänä kulkevat perätysten ja toisena "kaakattavat" ryhmässä.
Ihana fiilistellä näiden suomalaisten perinteisten koristeiden kanssa. Yhtenä päivänä kulkevat perätysten ja toisena "kaakattavat" ryhmässä.
Torpan valkea ratsu
En voinut jättää valkoista ratsua kirpparille. Ties millaiseen talliin puuhevonen olisi joutunut!
Nyt kopukka majailee torpan keittiössä ja odottelee pieniä ratsastajia kaverikseen.
Kansakoulun lukukirjassa oli runo, joka on painunut mieleeni. Omien ponien iloittelua laitumella joskus kesällä katsellessani muistuu runo mieleeni. Melkein on itkettänytkin.
"Ilman kenkiä, suitsia vailla.
Varsani saa tuulen lailla - ravata, hölkätä, loikata, laukata,
heinäntupsua haukata"

Kukkaportaat - osa 2.
Torpan tuulikaapin korjauksen tieltä piti nopeasti saada siirrettyä pois vanhat betoniportaat. Ne päätyivät vanhan maakellarin kupeeseen ja suunnitelmissa on "maisemoida" ne osaksi pihaa parhaalla mahdollisella tavalla.
Tällä hetkellä ne näyttävät vaatimattomasti tältä. Etureunaan on tehty aloitus kukkapenkiksi luonnon mukulakivireunuksineen ja istutettu perennoja syksyn ale-myynneistä mm. nukkeruusu, kultatyräki, syysleimuja ja akileijoja.
Portaille on koottu erilaisia kukkaruukku-viritelmiä ettei koko betonirumilus näkyisi niin hyvin.
Tästä on hyvä jatkaa ensi keväänä !

perjantai 23. syyskuuta 2016
Wanted: Omenalajike lapsuudenkodista
Sattumalta eräs työkaveri toi työpaikalle pussillisen omenia. Niiden joukosta bongasin heti jotain tuttua.
Tuollainen syvänpunainen, sisältä valkomaltoinen ja mukavan hapokas omena!
Noita omenoita meillä kasvoi lapsuudenkotini puutarhassa - olen itseasiassa etsinyt eri taimistoista tainta, mutta kun ei ole nimeä tiedossa, niin on vaikea pelkästään kuvailemalla löytää oikeaa.
Nyt siis WANTED! kuka tuntee vanhahkon lajikkeen??? Kerro ystävällisesti minulle!

Kana oli ennen munaa... meille syntyi ensimmäinen muna!
Mikä riemu ja kiljahdus!
Toukokuussa kuoriutuneet kananpojat tehneet tänään ensimmäisen munan. Jo muutaman viikon olen malttamattomana odottanut tätä tapahtumaa. Toivottavasti munivat vielä ainakin yhden munan ennen sunnuntaiaamua, niin saamme paistaa omat munat kummallekin aamupalalle.

Tuohon kennoon laitoin kaupasta ostettujen joukkoon - että on söpön värinenkin
Harlamovski - kotipuutarhan luotettava omenapuu
Kuvan suurempi omena painaa 248g ja pienempi 241g, joten eivät todellakaan kalpene tuontiomenoille - ei koossa eikä laadussa.
Harlamovski sopii omenapiirakoihin, hilloihin ja tuoremehuihin happamana omenana.
Viime syksynä istutin myös tänne torpalle ensimmäiseksi omenapuukseni Harlamovskin neljän muun vanhan puun joukkoon. Toivottavasti saan siitä toisen yhtä luotettavan omenantuottajan.
Malus domestica 'Harlamovski' viihtyy I-V vyöhykkeellä aurinkoisessa tai puolivarjoisessa paikassa. Se kuuluu syyslajikkeisiin. Omenat ovat suurehkoja, lieriömäisiä ja päistään litistyneitä. Pohjaväri on kellertävä ja punainen peiteväri näkyy runsaina juovina. Omenan malto on kiinteä ja maku mehukkaanhappoinen. Aikainen ja runsas sato säilyy varastossa 1-2kk. Harlamovski on erinomainen talousomena.
sunnuntai 18. syyskuuta 2016
Salkoruusun musta kukinto
Sain viime vuonna ihanalta naapuriltani salkoruusun taimia. Ihan mahtava viherpeukalo kun en ole, niin eihän ne ehtineet kukkia. Onneksi talvehtiminen onnistui hyvin, mutta pohjoisseinustalle istuttaminen oli iso virhe. Tänäkään vuonna kukkiminen ei tahtonut onnistua.
Nyt kuitenkin saatiin kukkia! On erikoisen värinen kukka - musta vai miksi sitä kutsuisikaan. Jos ehtisi kukkia loppuun ja siemenet tuleentua, niin lisäisin sitä ehdottomasti ensi keväänä.

lauantai 17. syyskuuta 2016
Jättikurpitsan kanssa lauantai-illan huumaa...
Sain tosiaan ystävältä keltaisen jättikurpitsan. Siitä riittää moneksi ja tämän illan olen sitä käsitellyt.
Tuo noin 15-20kg järkäle saa ryhtyä mm. kurpitsankeiton ja kasvispihvien aineksiksi, puolukan ja omenan kaveriksi hilloon, kurpitsapikkelsiksi ja mitähän siitä vielä keksisi.
Vielä ei ole koko kaveri pilkottuna, joten huomenna jatkuu. Nyt on "iltavellin" aika eli nautitaan juustoisesta kurpitsasosekeitosta. Alkuperäinen ohje oli vähän turhan pliisu meidän makuun, joten tuunasin sitä mm. kanaliemellä ja chilillä. Nyt se on NAM!
Siemenet otin talteen ja kuivaan ne. Ehkä niistä saisi ensi keväälle idätyskelpoisia siemeniä seuraavalle satokaudelle.

No, Niin, Oho ja Hupsis - torpparin kanat
Torpparin olisi syytä olla omavarainen - ainakin silloin 1920-luvulla, kun tämä hirsimökki on rakennettu.
Nytkin torpassa asustaa neljä kanaa ja komeaksi kasvanut kukkopoika Yrjänä.
Nimien taustalla on mieheni, joka totesi vähän voipuneen kanojen saavuttua, että no niin! Kysyin, että haluaako nimetä kaksi itselleen ja No ja Niin saivat nimensä tällä tavoin. Toiset nimet keksi ystäväni, joilta kanaset haettiin, kun kuuli kahden muun nimet. Yrjänä oli heti nimensä saanut, kun ensi kertaa tavattiin.
Vielä ei muninta ole alkanut, mutta kovasti omaa munantuotantoa odotetaan. Näille kaveruksille maistuu kotiruoka ja ruoantähteet täysrehun lisäksi. Päivittäin keitän kavereille myös sarvimakaronia ja sinne upotan kaikki tähteet. Mitään muuta ei jää syömättä kuin sitrushedelmien kuoret ja ehkä kuivat sipulinkuoretkin.
Siinäpä kaikki kanaset yhdessä. Oli vaikea saada porukka kasaan, mutta kauranjyvien voimalla se onnistui. Ihanan harmahtava Hupsis keskellä edessä.
Nytkin torpassa asustaa neljä kanaa ja komeaksi kasvanut kukkopoika Yrjänä.
Nimien taustalla on mieheni, joka totesi vähän voipuneen kanojen saavuttua, että no niin! Kysyin, että haluaako nimetä kaksi itselleen ja No ja Niin saivat nimensä tällä tavoin. Toiset nimet keksi ystäväni, joilta kanaset haettiin, kun kuuli kahden muun nimet. Yrjänä oli heti nimensä saanut, kun ensi kertaa tavattiin.
Vielä ei muninta ole alkanut, mutta kovasti omaa munantuotantoa odotetaan. Näille kaveruksille maistuu kotiruoka ja ruoantähteet täysrehun lisäksi. Päivittäin keitän kavereille myös sarvimakaronia ja sinne upotan kaikki tähteet. Mitään muuta ei jää syömättä kuin sitrushedelmien kuoret ja ehkä kuivat sipulinkuoretkin.
Yrjänä ja Hupsis - jolla on siniset jalat eli sillä on takana suomalaista maatiaisrotua.
perjantai 16. syyskuuta 2016
Yläkerran pikkuisessa vinttikammarissa touhutaan...
Koko kesä vietetty ulkona yrittäen edelleen etsiä kadonnutta puutarhaa. Nyt ilmojen käydessä viileiksi alkaa taas olla mukava touhuta sisällä.
Työn alla tällä kertaa yläkerran pieni vinttikammari. Tästä ei tehdä yhtä romattista kuin isommasta Ruusu-kammarista. Paneelia seinään ja jotain sinistä ja valkoista maalia pintaan.
Pienen myönnytyksen jouduin tekemään - uudeksi lattiamateriaaliksi laitettiin muovimatto! Huone on niin matala ettei sinne voi laittaa lautalattiaa. Ja laminaattia ei laiteta enää ikinä mihinkään. Ei kotiin eikä varsinkaan tänne torppaan.
Kammariin on tarkoitus saada yöpymistilaa kahdelle hengelle tai ainakin yhdelle aikuiselle sekä lisävuode lapselle.
Työn alla tällä kertaa yläkerran pieni vinttikammari. Tästä ei tehdä yhtä romattista kuin isommasta Ruusu-kammarista. Paneelia seinään ja jotain sinistä ja valkoista maalia pintaan.
Pienen myönnytyksen jouduin tekemään - uudeksi lattiamateriaaliksi laitettiin muovimatto! Huone on niin matala ettei sinne voi laittaa lautalattiaa. Ja laminaattia ei laiteta enää ikinä mihinkään. Ei kotiin eikä varsinkaan tänne torppaan.
Tuosta seinäsyvennyksestä tulee säilytystila hyllyineen ja eteen aluksi verhot. Myöhemmin tehdään itse niihin perinteiset puuovet.
lauantai 10. syyskuuta 2016
Martta-kutun maidosta juustontekoon - oikeaa suomalaista FETAA
Martta on valkoinen, kerran kilistänyt suomenvuohi-kuttu. Marttaa ei lypsetä kuin kerran päivässä, koska tarkoitus ei ole pitää eläintä teholypsyssä. Maitoa tulee vain noin litran verran kerralla.
Tähän saakka Ahti-Katti on saanut joka ilta oman annoksensa ravitsevasta ja vastalypsetystä kutunmaidosta, mutta nyt säästin osan maidosta juustokokeiluun.
Parilla ystävälläni on myös kuttuja ja nyt ajattelin kokeilla juustontekoa, eteenkin kun ystävä ei ollut saanut oman kuttunsa maitoa juustoutumaan.
Apteekista uusi tuore Juustonjuoksute ja 1,2 litraa juuri lypsettyä kutunmaitoa ja sitten pata tulille.
Maito lämmitettynä noin +35 asteiseksi. Lisätty pieni loraus Juustonjuoksetetta todella hitaasti sekoittaen. Kattila nostettu pois lieden levyltä ja annettu hetki rauhassa juustoutua. Hera on alkanut jo erottua.
Juustomassa nostettu reikäkauhalla kahvisuodatinpaperilla vuorattuun siivilään valumaan. Vieressä heraa käytettäväksi vaikka sämpylätaikinaan.
Valmis juustomassa, jonka joukkoon laitettu suolaa. Saanto oli vain 176g, mutta niin sanoi kutunjuustonvalmistajakin, että massaa tulee vähemmän kuin lehmänmaidosta. Nyt massa laitettu uudelleen siivilään valumaan 24h. Sen jälkeen paloittelu ja suolaveteen upottaminen kuukaudeksi. Mun eka oma FETA!

tiistai 6. syyskuuta 2016
Uutettua puolukkamehua torpparin tapaan
On niin paljon mukavia syksyisiä sadonkorjuu-juttuja, että melkein unohtui puolukkamehun jatkokäsittely.
Nyt on siivilöitynä sitruunahapolla uutettu puolukkamehupohja ja siihen lisätty tarvittava määrä sokeria. Siivilöin mehupohjan vain pelkällä tiheäreikäisellä siivilällä, mutta jos halutaan marjan osat tarkemmin pois ja mehusta kirkasta on syytä käyttää apuna lisäksi harsoa. Lopuksi mehu on pullotettu lyhytaikaista säilytystä varten niin uusiin pulloihin kuin perinteisempäänkin tapaan "kierrätyspulloon".
Mehu oli sellaisenaan voimakkaan ja täyteläisen puolukkaista, joten kokeilin laimentaa sitä sitruunanmakuisella kivennäisvedellä, jota jääkaapista löytyi ja hyvää tuli.
Suosittelen kokeilemaan!

Kippis!
Terveydeksi!
maanantai 5. syyskuuta 2016
Rommiruukku - Rumtopf luumuista
Tuskin maltan odottaa 2-3 kuukautta, kunnes rommiruukkuni ovat tekeytynyt parhaimmilleen. Tosin silloin eletään jo marraskuuta ja pikkujoulujen aikaa - herkkujen aikaa!
Yksinkertaisuudessaan rommiruukkuun tuli luumuja, joista siemenet poistettu, runsaasti sokeria, sitruunanmehua, pätkä vaniljatankoa ja reilu loraus hyvää tummaa rommia kunnes purkki oli piri pintaan saakka täynnä. Nyt kannet hyvin suljettuina kylmiöön. "Kellaroinnin aikana" tölkkejä ravistelleen silloin tällöin, että liemiainekset sekoittuvat hyvin maustamaan luumut.

Luumut, sokeri ja sitruunanmehu purkitettu
Rommia purkit täyteen
Puuttuu enää vain vaniljatanko
Ja sitten vain odotetaan ja odotetaan - maistuu tosi hyvältä vaniljajäätelön kanssa
Kurpitsa kulki luokseni moottoripyörän kyydissä...
En ymmärtänyt kylvää kurpitsansiemeniä keväällä, vaikka hepan ja lampaiden lantakomposteja on tehty torpallekin.
Onneksi on ihania ystäviä, joilta sain tuon 20kg painava herkun. Tämä kurpitsa matkusti luokseni moottoripyörän kyydissä 70km matkan - ihan kiltisti. Siitä on suunnitteilla, jos vaikka mitä talvenvaraksi - uusia ja perinteisiä reseptejä kokeillen. Katsotaan mitä syntyy.

Syksyn oman puutarhan luumusatoa 2016
En oikein vieläkään ymmärrä, että omasta torpan puutarhasta voi saada jopa luumuja. Vakituinen asuntomme sijaitsee pohjoisrinteessä, jossa aina tuulee ja tuiskutta eikä kova savimaakaan anna herkille hedelmäpuille armoa.
Suurin osa näistä makeista pikkuluumuista varmasti syödään sellaisenaan tuoreena, mutta ehkä jokunen päätyy tumman rommin ja sokerin kera purkkiin rommiruukuksi odottelemaan valmistumista vaniljajäätelön seuraksi. Nam!

lauantai 3. syyskuuta 2016
Oma sauna - paras sauna!
Tältä näyttää uusi pihasauna. On sitä kesän aikana testattu ja koeteltu!
Hyvät löylyt siinä saa ja mieli tyhjentyy arjen harmeista.
Kuvassa saunaa jo testattiin vaikka terassiakaan ei vielä ollut. Sauna rakennettiin vanhan ja hyvän sokkelin päälle. Aiemmin paikalla oli ruma vanha pulpettikattoinen autotalli, joka purettiin pois.
Terassia tuli kaikkiaan noin 30 neliötä, joten tilaa on sisustaa suurempiakin kalusteita tai lisätä ensi kesänä kesäkeittiö saunan kupeeseen.
Onneksi vanha, mutta vahvajuurinen klematis tässä etualalla kesti kaiken rakennustyön ja nyt kurottelee kohti aurinkoa.
Pieni tehoneliöinen pihasaunani odottaa kylpijää...

perjantai 2. syyskuuta 2016
Puolukoita metsät punaisenaan
Tämä vuosi näyttää olevan todella marjaisa. Kaikkia puutarhamarjoja on tullut pakastettua runsaasti ja samoin tehtyä höyrymehuakin.
Mustikoita tuli kerättyä vain muutama litra, koska inhoan sitä hommaa; hyttysiä ja paarmoja sekä yleensä helteistä säätä.
Nyt ovat vuorossa puolukat. Onneksi ehdin poimia viime viikonloppuna melkein sangollisen puolukoita ja nyt on mistä tehdä tuttuja juttuja ja kokeilla jotain vähän vieraampaakin.
Äiti teki aina silloin tällöin lapsuudessa joko puolukoista tai karpaloista uuttamalla kauniin kirkasta ja kirpeää mehua. Ei se tainnut olla ihan parasta lasten mieleen ja nyt aikuisena ymmärrän, että taidettiin sitä tehdä "lantringiksi" aikuisten juomiin vaikka vodkan sekaan.
Ajattelin itsekin kokeilla pitkästä aikaa tätä sitruunahapolla uuttamalla valmistettavaa puolukkamehua. Pari päivää seos saa muhia jääkaapissa ja sitten huolellinen siivilöinti ja sokerin lisääminen. Sitten pullottaminen tai pakastaminen jos aikoo säilyttää pidempään.
Tuskin jaksan odottaa...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)