Sivut

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Tästä tulee aikanaan vieraskammari...

Toisessa kerroksessa eli vintissä on kaksi matalaa huonetta. Isommasta on tarkoitus tehdä vieraskammari ja pienemmästä oleskelutilan ja myös kammarin yhdistelmä.
Se, että pienemmän kammarin läpi on kuljettava isompaan mentäessä, tuottaa pientä hankaluutta majoitusjärjestelyissä ehkä tulevaisuudessa. Siksi nyt on mietittävänä mahdollisen toisen kulkureitin tekeminen isompaan kammariin - jos se vain on mahdollista.

Katsotaan mitä tehdään lastulevyilla vuoratuille seinille! Poistatetaanko vai peitetäänkö vai mitä tehdään? 

Vielä kaikki on ihan alkuperäiskunnossa, mutta suuria haaveita ja unelmia on mieli pullollaan =)





lauantai 2. toukokuuta 2015

Vinttigallerian aarteita: Onnenlehti (1218)

Lasitaiteilija Helena Tynell toimi Riihimäen Lasin muotoilijana vuosina 1946-1976. Kuvan ihanan punainen Onnenlehti-maljakko on hänen suunnittelemansa. Onnenlehti on ollut tuotannossa vuosina 1971-1976.

Tätä retro/vintage Onnenlehteä on valmistettu kolme eri kokoa. Kuvan maljakko on ns. keskikokoinen. Se on 14cm korkea, leveimmältä kohdalta halkaisijaltaan 19cm ja painaa noin 1,1kg.  Teknisesti Onnenlehti on muottiin kiinnipuhallettua ja kylmäkatkaistua verholasia. 
Maljakoita on valmistettu mm. kirkkaana, punaisena, amberina, sinisenä ja vihreänä. Tällä hetkellä tämän kokoisen maljakon hinta liikkuu hyvin isolla vaihteluvälillä jopa 25-130euron välillä kunnosta, väristä ja tietysti kysynnästä riippuen.






Saunaan....

Saunomaan olisi kiva mennä, mutta...
Tämä sauna- ja varastorakennus eivät taida olla ihan 2010-luvulta ja täyttää viihtyvyys- eikä hygieniavaatimuksia. Eikä myöskään ole torpan alkuperäisajalta 1920-luvulta. Vanhojen karttojen mukaan pihalla on ihan eri paikassa ollut pieni sauna- ja eläinsuoja. Liekö palaneet vai mitä niille on tapahtunut, mutta tämmöinen on sen jälkeen pihalle rakennettu.

 

Työsarkaa on tämänkin pytingin kanssa tiedossa, jotta se saadaan "edustuskuntoon"









On vähän ankeanoloista




Tervetuloa! - Siis joskus viikkojen kuluttua saunomaan =)




Sauna- ja peseytymistila on, mutta kertakaikkiaan kaamea!


Katselin jo, mitä huokoisen levyn alata löytyy.




Pukuhuone alkuperäiskuosissa



Hienoa on kuitenkin se, että kiuas ja vesipataan tulet laitettua kummankin hormit vetivät todella hyvin ja savu nousee iloisesti.

 Tarvitsisi varmasti tehdä jotain.... jo pelkkä vesi, mäntysuopa ja harjaus auttaisivat paljon.


Jos torpan korjauksen suhteen olin optimistinen, niin saunan suhteen on oltava vähintäänkin yltiöoptimistinen!

Mottohan on, että "Hiljaa omannäköistä tulee" ja " Niin hyvää tulee kuin itse osaa ja saa aikaiseksi. Se riittää"
Mitä nyt tosi ammattilainen rakennusmies vähän auttaa =)
















lauantai 25. huhtikuuta 2015

Keittiö edistyy 2....

Minusta keittiön sydän täällä Erikasmäessä on ehdottomasti puuhella. Ihanaa on, kun elävä tuli lämmittää koko pienen torpan melko nopeasti jo parilla pesällisellä puita kohtuulämpimäksi pakkasellakin.
Myös vanhanaikainen pieni muutaman leivän paistoon soveltuva leivinuuni houkuttelee pitkään haudutettavien ruokien valmistukseen. Ehkä ensi jouluna torpassa tuoksuu joululaatikot ja kinkku. Ja jo sitä ennen kaalilaatikko ja kiusaukset uuniriisipuurosta puhumattakaan.

 Uunintausta on saanut valkoista laattaa pintaansa ns. roiskekorkeudelle saakka. Laattavalinta yrittää jäljitellä  1920-luvun keittiöistä saatua mielikuvaa, jossa kapeat ja korkeat laatat suojaavat takaseinää.

Pitihän sitä jo kokeilla, miltä harmaa maali näyttäisi myös keittiön lattiassa.

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Vinttigallerian aarteita: Kaappikello (nro 1305)

Kaappikello on lasimuotoilija Helena Tynellin Riihimäen Lasille 1960-luvulla suunnittelema nyt retro- tai ehkä kauniimmin sanottuna vintage-maljakko. Kaappikello-maljakoita on valmistettu kahta eri kokoa. Pienempi, joka on kuvassa on 21cm korkea ja painaa 705g. Isompi Kaappikello-maljakko on 28cm ja painaa noin 1,2kg.
Valmistusteknisesti Kaappikellot ovat puumuottiin kiinnipuhallettua, suuhiottua ja värilliset väriverholasia. Värivalikoima maljakoissa on ollut ainakin kirkkaasta lasista, oliivinvihreään ja turkoosiin. Harvinaisesta uraaninkeltaisesta isosta Kaappikellosta on maksettu jopa 420e ja muutenkin isojen maljakoiden pyyntihinnat ovat olleet 200euron luokkaa. Pienemmän maljakon hinnat vaihtelevat 40-75euron tietämillä.






Finnish glass designer Helena Tynell. A vase called "Kaappikello" - "Grandfather´s clock". Fixed blown glass.

Keittiö edistyy vähitellen...

 Keittiön hirsiseinät ovat joistain kohdin vähän huonot. Ammattitimpuri oli sitä mieltä, että kannattaisi kyllä siistiä pinnat ihan haperoista kohdista. Niin sitä vaihdettiin muutaman hirren kohdalta uutta punahonkaa tilalle. Väri ero on suuri, mutta onpahan ainakin ehjää.












Puuhellan muuri on vielä keskeneräinen, mutta kohta se saa uuden maalin ja myöhemmin kaakelitkin.




  Kyllä elävä tuli on ihanaa ja lämmittääkin nopeasti pienen torpan.


Valkoista muuria alkaa syntyä


 

 Ammattimiehen työkaluja....












maanantai 13. huhtikuuta 2015

Keittiön remontointi jatkuu...

Keittiön korjaaminen on jatkunut hitaasti, mutta varmasti. Tässä siis tilanne josta aloitettiin. Älä välitä kuvien päivämääristä - niissä ei ole mitään järkeä.



Vanha keittiö 



Joulunaikaa tässä "vietetään" kattopaneelien maalaushommissa.





Jokapaikka täynnä jotain tarpeellista.





Puolipaneelien maalausta.




Lattia jouduttiin koolaamaan uudestaan ja vesipiste siirtyi oven toiselle puolelle.



Tälläistä löytyi keittiön ja eteisen lattian alta iso säkillinen.


Puulieden viereen tulee sähköliesi. Haluan saada ne joskus saman huuvan alle. Ajattelet varmasti, missä ns. keittiön tehokolmio - lieden, jääkaapin ja vesipisteen kultainen liitto! Tässä keittiössä sitä ei kyllä ole mahdollista toteuttaa.







Uusi vesipisteen paikka. Aiemmassa paikassa nurkkaus puuhellan vieressä oli todella epäkäytännöllinen. Halusin keittiötoiminnot kaikki samalle seinustalle, jotta sisääntultaessa näkymässä ei olisi heti uusia koneita ja laitteita, vaan ne keskittyisivät oviseinustalle "piiloon". 



Tähän tulee uusi "keittiö" eli vain alakaapisto, jossa tiskiallas, astianpesukone ja pöytätason alle myös jääkaappi. Ylös tulee jonkinlainen avohyllyrakennelma. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa hirsistä. Ne on ilmeisesti tuotu kierrätettyinä jostain muualta ja muusta rakennuksesta.
   

 Katto on nyt asennettu ja maalattu. Sähköjohtoja roikkuu edelleen siellä sun täällä. Koko sähköistys tehtiin uudelleen ja mahdollisimman paljon kulkemaan puolipaneelin alla. Oikealla näkyy eristystä, joka laitettiin puolipaneelien alle.
 


  Vinoon meni kuva ... mutta tälläisellä rakenteella mennään. 

  

 Jotain tolkkua jo havaittavissa tässä kaaoksessa. Puolipaneelin yläpuolella olevasta hirrestä näkee, että se on ilmeisesti joskus varistunut ulkoseinäpintana. Osattiin sitä kierrättää ennenkin - ehkä enemmänkin pakon sanelemana.


Vähän valmiimpaan taas.