No, Niin, Oho ja Hupsis - torpparin kanat

Torpparin olisi syytä olla omavarainen  - ainakin silloin 1920-luvulla, kun tämä hirsimökki on rakennettu.
Nytkin torpassa asustaa neljä kanaa ja komeaksi kasvanut kukkopoika Yrjänä.
Nimien taustalla on mieheni, joka totesi vähän voipuneen kanojen saavuttua, että no niin! Kysyin, että haluaako nimetä kaksi itselleen ja No ja Niin saivat nimensä tällä tavoin. Toiset nimet keksi ystäväni, joilta kanaset haettiin, kun kuuli kahden muun nimet. Yrjänä oli heti nimensä saanut, kun ensi kertaa tavattiin.

Vielä ei muninta ole alkanut, mutta kovasti omaa munantuotantoa odotetaan. Näille kaveruksille maistuu kotiruoka ja ruoantähteet täysrehun lisäksi. Päivittäin keitän kavereille myös sarvimakaronia ja sinne upotan kaikki tähteet. Mitään muuta ei jää syömättä kuin sitrushedelmien kuoret ja ehkä kuivat sipulinkuoretkin.

 Yrjänä ja Hupsis - jolla on siniset jalat eli sillä on takana suomalaista maatiaisrotua.

 Siinäpä kaikki kanaset yhdessä. Oli vaikea saada porukka kasaan, mutta kauranjyvien voimalla se onnistui. Ihanan harmahtava Hupsis keskellä edessä.

Yläkerran pikkuisessa vinttikammarissa touhutaan...

Koko kesä vietetty ulkona yrittäen edelleen etsiä kadonnutta puutarhaa. Nyt ilmojen käydessä viileiksi alkaa taas olla mukava touhuta sisällä.
Työn alla tällä kertaa yläkerran pieni vinttikammari. Tästä ei tehdä yhtä romattista kuin isommasta Ruusu-kammarista. Paneelia seinään ja jotain sinistä ja valkoista maalia pintaan.
Pienen myönnytyksen jouduin tekemään - uudeksi lattiamateriaaliksi laitettiin muovimatto! Huone on niin matala ettei sinne voi laittaa lautalattiaa. Ja laminaattia ei laiteta enää ikinä mihinkään. Ei kotiin eikä varsinkaan tänne torppaan. 

Tuosta seinäsyvennyksestä tulee säilytystila hyllyineen ja eteen aluksi verhot. Myöhemmin tehdään itse niihin perinteiset puuovet.

 

Kammariin on tarkoitus saada yöpymistilaa kahdelle hengelle tai ainakin yhdelle aikuiselle sekä lisävuode lapselle.

Martta-kutun maidosta juustontekoon - oikeaa suomalaista FETAA

Martta on valkoinen, kerran kilistänyt suomenvuohi-kuttu. Marttaa ei lypsetä kuin kerran päivässä, koska tarkoitus ei ole pitää eläintä teholypsyssä. Maitoa tulee vain noin litran verran kerralla.

Tähän saakka Ahti-Katti on saanut joka ilta oman annoksensa ravitsevasta ja vastalypsetystä kutunmaidosta, mutta nyt säästin osan maidosta juustokokeiluun.
Parilla ystävälläni on myös kuttuja ja nyt ajattelin kokeilla juustontekoa, eteenkin kun ystävä ei ollut saanut oman kuttunsa maitoa juustoutumaan.

Apteekista uusi tuore Juustonjuoksute ja 1,2 litraa juuri lypsettyä kutunmaitoa ja sitten pata tulille.

 Maito lämmitettynä noin +35 asteiseksi. Lisätty pieni loraus Juustonjuoksetetta todella hitaasti sekoittaen. Kattila nostettu pois lieden levyltä ja annettu hetki rauhassa juustoutua. Hera on alkanut jo erottua.

 Juustomassa nostettu reikäkauhalla kahvisuodatinpaperilla vuorattuun siivilään valumaan. Vieressä heraa käytettäväksi vaikka sämpylätaikinaan.

Valmis juustomassa, jonka joukkoon laitettu suolaa. Saanto oli vain 176g, mutta niin sanoi kutunjuustonvalmistajakin, että massaa tulee vähemmän kuin lehmänmaidosta. Nyt massa laitettu uudelleen siivilään valumaan 24h. Sen jälkeen paloittelu ja suolaveteen upottaminen kuukaudeksi. Mun eka oma FETA!

Uutettua puolukkamehua torpparin tapaan

On niin paljon mukavia syksyisiä sadonkorjuu-juttuja, että melkein unohtui puolukkamehun jatkokäsittely.

Nyt on siivilöitynä sitruunahapolla uutettu puolukkamehupohja ja siihen lisätty tarvittava määrä sokeria. Siivilöin mehupohjan vain pelkällä tiheäreikäisellä siivilällä, mutta jos halutaan marjan osat tarkemmin pois ja mehusta kirkasta on syytä käyttää apuna lisäksi harsoa. Lopuksi mehu on pullotettu lyhytaikaista säilytystä varten niin uusiin pulloihin kuin perinteisempäänkin tapaan "kierrätyspulloon".
 Mehu oli sellaisenaan voimakkaan ja täyteläisen puolukkaista, joten kokeilin laimentaa sitä sitruunanmakuisella kivennäisvedellä, jota jääkaapista löytyi ja hyvää tuli. 
Suosittelen kokeilemaan!

 Kippis!

Terveydeksi!

Rommiruukku - Rumtopf luumuista

Tuskin maltan odottaa 2-3 kuukautta, kunnes rommiruukkuni ovat tekeytynyt parhaimmilleen. Tosin silloin eletään jo marraskuuta ja pikkujoulujen aikaa - herkkujen aikaa!

Yksinkertaisuudessaan rommiruukkuun tuli luumuja, joista siemenet poistettu, runsaasti sokeria, sitruunanmehua, pätkä vaniljatankoa ja reilu loraus hyvää tummaa rommia kunnes purkki oli piri pintaan saakka täynnä. Nyt kannet hyvin suljettuina kylmiöön. "Kellaroinnin aikana" tölkkejä ravistelleen silloin tällöin, että liemiainekset sekoittuvat hyvin maustamaan luumut.

Luumut, sokeri ja sitruunanmehu purkitettu

 Rommia purkit täyteen

 Puuttuu enää vain vaniljatanko

Ja sitten vain odotetaan ja odotetaan - maistuu tosi hyvältä vaniljajäätelön kanssa

Kurpitsa kulki luokseni moottoripyörän kyydissä...

En ymmärtänyt kylvää kurpitsansiemeniä keväällä, vaikka hepan ja lampaiden lantakomposteja on tehty torpallekin.
Onneksi on ihania ystäviä, joilta sain tuon 20kg painava herkun. Tämä kurpitsa matkusti luokseni moottoripyörän kyydissä 70km matkan  - ihan kiltisti. Siitä on suunnitteilla, jos vaikka mitä talvenvaraksi - uusia ja perinteisiä reseptejä kokeillen. Katsotaan mitä syntyy.

Syksyn oman puutarhan luumusatoa 2016

En oikein vieläkään ymmärrä, että omasta torpan puutarhasta voi saada jopa luumuja. Vakituinen asuntomme sijaitsee pohjoisrinteessä, jossa aina tuulee ja tuiskutta eikä kova savimaakaan anna herkille hedelmäpuille armoa.

Suurin osa näistä makeista pikkuluumuista varmasti syödään sellaisenaan tuoreena, mutta ehkä jokunen päätyy tumman rommin ja sokerin kera purkkiin rommiruukuksi odottelemaan valmistumista vaniljajäätelön seuraksi. Nam!