Sivut

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Torpparin parempi rahkajälkkäri

Nyt lienee hyvä aika aloittaa syksyn antimien nauttiminen todenteolla.
Pitkästä aikaa keräilin pitkin syksyä yhteensä parin sangon verran puolukoita pakastimeen ja hillojen keittämisen jälkeen tekee mieli tehdä joitain ihan muuta.

Tänään - Svenska Dagenina nautittiin keitettyjä kotimaisia kuoriperunoita ja vanhanajan makkarakastiketta omakasvattamien chilien höystämänä siis "marokkolaisella twistillä" kuten meillä on tapana vitsailla.

Jälkiruoaksi kinuski-puolukkarahkaa, niistä lähimetsän antimista ja päälle kunnon kahvit.
Kaikki tämä ihanassa seurassa - voiko parempaa enää olla!


Kinuski-puolukkarahka on todella helppotekoinen: 1 osa kermaa vaahdotettuna, 1 osa maitorahkaa ja 1 osa makuainetta. Puolukkaa riittää kyllä vähän vähemmän, koska se on niin voimakkaanmakuista.  Valmista kinuskikastiketta laitoin massan sekaan myös noin 1 osaa. Siitä tulee samalla myös makeus tähän jälkiruokaan. Muihin rahkajälkiruokiin lisätään vaan sokeria tai vaniljasokeria maun mukaan.
Yhdestä pienestä rahkapurkillisesta riittää noin 4-5:lle.

Kuvan ihana lasinen kulho on kirppislöytö. Varsinainen tarjoilukulhohan se ei alunperin ole ollut, vaan hienojen kermahyytelöiden, vanukkaiden tai jäädykkeiden valmistukseen tarvittava vuoka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti