Syksyllä on hyvää aikaa aloittaa puutarhasuunnitelman teko asiantuntijan opastuksessa kurssilla.
Pihamaata on varmasti useampi tuhat neliötä, mutta jospa saisi järkevän suunnitelman nyt ensin yleiskuvaksi koko alueesta ja tarkemmin tällä kertaa maakellarin ympäristöstä.
Tontti on kyllä melkoisen iso ja useaksi kesäksi jää joku nurkkaus puutarhaunelman toteuttamiseksi. Tontin pitkänomainen muoto asettaa haasteita, mutta toisaalta sen monimuotoisuus perinteisestä pihapiiristä, peltoon ja vanhaan metsään antaa mukavaa vaihtelua näkymiin ja toimintojen suunnitteluun.
Tästä 1:100 pohjakartasta sen puutarhasuunnitelman pitäisi alkaa hahmottua. Listaus on jo valmiina mitä toimintoja pihalle halutaan ehdottomasti
Ja tältä se lähtötilanne näyttää lokakuussa 2016
Ajansaatossa multaus vai mikä lieneekään kerros on valunut kellarin katolta alas. Muutoin maakellari on hyvässä kunnossa sisältä, mutta pakkasenpitävä se ei enää ole
Nuo kuivuneet pihjalan rangot on tarkoitus poistaa ja hakata klapeiksi. Sen jälkeen olisi saatava jostain kuormallinen isoja kiviä tukimuuriksi kellarin katon päälle ajettavalle maakerrokselle