Tervetuloa pihamaalle. Vanhat omenapuut kaipaavat kevätleikkausta, maapohja kunnostamista ja haravointia. Syksyllä istutin kukkasipuleita omenapuiden katveeseen, jotta keväällä olisi jotain odotettavaa ja kaunista silmälle. Kuusiaidan vierellä kyllä kasvaa sinivuokkoja runsain määrin muuten niin hoitamattomassa puutarhassa.
Puutarha muotoutuu omassa tahdissaan, kunhan ensin tutustutaan mitä missäkin luonnostaan kasvaa ja miten kasvit siellä menestyvät.
Erikasmäen pihapiiriä reunustaa etelärinteellä vanha kiviaita, joka vuosien saatossa on jo vähän siirtynyt paikoiltaan. Rinteessä kasvaa ihanasti kukkivia valkoisia ja erityisesti violetteja vanhanajan sireenipensaita. Kuvassa ne näyttävät vielä tähän aikaan epätoivoiselta ryteiköltä.
Talon kammarinpuoleinen pääty on mineriittivuorauksen vuoksi aika karunoloinen. Suunnitelmissa on sisäremontin jälkeen uusia ulkovuoraus paremmin talon tyyliin sopivaksi.
Vanha linnunpönttö odottaa jo uusia keväisiä asukkaita. Vaikka pönttö onkin vain puolentoista metrin korkeudella, siellä asusteli viime kesänä talitinttipoikue.
Vuorossaan toinen omistaja on joskus istuttanut tämän tammen pihan perälle. Muutama vanha marjapensaskin on säilynyt hoitamattomassa puutarhassa hengissä.
Pihasta ja puutarhasta pidetään varmasti huolta. Viinimarjat maistuvat vaikka jukurtin kanssa ja omenatkin ovat tosi hyviä. Leikkausaika omenapuissa kai on nyt, kannattaa tarkistaa
VastaaPoistaKiitos kommentista =) Totta on, että nyt olisi ns. kreivinaika tehdä omenapuille jotain ennenkuin silmut ehtivät liian suuriksi ja kärsivät työstämisestä.
Poista