Sivut

perjantai 27. toukokuuta 2016

Tuulikaappi ja haaveita muodonmuutoksesta

Ajelin eilen illalla kotiin torpalta ja mietin millaisen tuulikaapin ja kuistin haluaisin oikeasti. Poikkesin naapurinkunnan ja lapsuuden kotipaikkani kirkonkylän kautta ja SIINÄ se oli. Tuollaisen jonkin kuistin haluan torpalle.

Tämä vanhan savitalon kuisti on kuulunut lapsuuteni, koska isomummoni asui talon toisessa päädyssä. Siellä kieputtiin portailla niin kakarana kuin sitten teineinäkin kaveriporukoissa yömyöhään kun muuta kokoontumispaikkaa ei ollut.

Ihana Krouvinmäen savitalo on rakennettu vuonna 1784. Se muutettiin ruukin työväen asuintiloiksi vuonna 1805.

Nyt Ruotsinpyhtään Krouvinmäellä tarjotaan majoituspalvelua matkailijoille. Tervetuloa!

Jotain tälläistä kuistia tullaan oivan timpurin kanssa rakentamaan.


 Paraati-sisäänkäynti



 Päädyn sisäänkäynti





keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Tuulikaapin tarina jatkuu...

On tämä varsinaista hommaa saada pieni tuulikaappi kuntoon.

Tällä hetkellä on saatu alahirsi vaihdettua toiseen oven alta, tuettua vaateriin betonivalun ja kiilojen avulla.

Betonirakenne ei ehkä näytä kivalta, mutta se jää piiloon myöhemmin. Sitäpaitsi särmikkäistä lohkareista kokoamalla kivijalka olisi ollut niin työläs ja vaikea saada käsipelin suoraksi ja tarpeeksi kunnolla kantavaksi että ajatuksesta luovuttiin. Betonia olisi siinäkin tapauksessa tarvittua tukea antamaan rakenteelle.

Seuraavaksi lattiarakenteen uusimista ja eristämistä.





Wildly Flowering Finland: Tarhaomenapuu - Apple tree ( Malus domestica )

En muista olisiko milloinkaan vanhat omenapuut kukkineet näin runsaasti ja suurin kukin.

I don't remember if old appletrees has never ever flowered this much and big flowers.








maanantai 23. toukokuuta 2016

Wildly Flowerig Finland: Tuomi - Bird cherry, hackberry ( Prunus padus )

Kauniiisti kukkii tuomi valkoisin kukin. Ei vain voi ottaa kukkia maljakkoon, sillä niiden hajusta saa helposti päänsäryn.

Beautifull white flowers. It is a pity that I cannot take these flowering twigs inside in a vase. Because the smell cause me a headache.


 


 



lauantai 21. toukokuuta 2016

Wildly Flowering Finland: Voikukka - Common dandelion ( Taraxacum officinale )

Taas keltaisia kukkia - ihania ja iso riesa puutarhassa!
Voikukista tehtiin lapsena seppeleitä koristamaan kutreja ja isoja nauhoja kuin helmet. Lisäksi niistä sai myös ihanat kiemuraiset koristeet roikkumaan korvanlehtien päälle kuin korvakorut vetemällä pitkästä varresta suikaleita ja heti upottamalla ne kylmään veteen. Ei mennyt kuin hetki kun ne vetivät kiharalle.

Again yellow flowers! Dandelions!
As child we made of them wreaths on hair or like pearl necklaces. My little lamb was model this time when I tried to do one wreath.



 

















keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Wildly Flowering Finland: Maahumala - Creeping charlie, Ground-ivy, or Gill-over-the-ground ( Glechoma hederacea )

Mökin pihanurmelle on levittäytyneenä tätä tosi matalaa ja luikertelevaa kaunislehtistä kasvia. Löysin sille nimenkin - maahumala. Se kukkii juuri nyt pienin sinisin kukin. Sen sanotaan olevan viljelykarkulainen alkujaan puutarhasta, joten se ei siis kuulu Suomen luontoon alunperin, mutta levittäytyneen jo luontoonkin.
Se on kyllä kaunis, joten aion antaa sen kasvaa rauhassa edelleenkin.

I found this creeping charles in my garden. In internet was told that it is a runaway from gardens for long time ago. Now it is flowering with little blue flowers. I will keep it and let it grow in peace in future.









tiistai 17. toukokuuta 2016

Vinttigallerian aarteita: Emma Helena Tynell nro 1310


Nyt löytyi Helena Tynellin Riihimäen Lasille suunnittelema Emma -maljakko ihanan turkoosina. Valokuva ei ihan anna oikeutta värille. Maljakkoni on ihan ehjä ja puhdas ja maksoi noin 65 euroa. Melko kohtuullista värinsä ja kuntonsa vuoksi. Lisäksi maljakossa on Tassu-leimatarra jäljellä. 

Näitä Emmoja on valmistettu vuosina 1968-1974. Maljakko painaa 877g ja on 21cm korkea. Valmistusteknisesti se on muotiin kiinnipuhallettua ja suustaan kylmäkatkaistu väriverholasinen tuote kuten tuohon aikaan Tamara Aladininkin tuotteet olivat.