Sivut

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Kammarin remontointi jatkui...

Kumpaakin pikkuhuonetta, kammaria ja keittiötä raivattiin samaan aikaan. Haluttiin ensin saada kaikki vanhat pinnat esille, jotta voidaan tehdä pientä kuntoarviointia. Sen perusteella jatkettiin hommia. Onneksi oli kokoajan käytössä ammattimies. Muuten koko homma olisi voinut jäänyt huonolle hoidolle.

Insuliittilevyt ovat saaneet lähteä ja melkoinen läjä niitä kertyikin. 




Katon koolauksen poistoa ja listojen irroitusta.



Palotarkastajan ohjeiden mukaan suljetaan vanhan öljykaminan aukko. Muuri rapataan ennen maalausta.



Katto on saanut kolminkertaisen Värisilmän himmeän kattomaalin pintaansa. Insuliittilevyt jätettiin seinille ja vähän pullistumia oiottiin. Ennen tapetointia levyt maalattiin, isot kuopat paklattiin, hiottiin ja taas maalattiin.



Seinät tapetoitiin Pihlgren& Ritolan jugend-kuvioisella harmaan sävyisellä tapetilla. Halusin kuvioita, mutta kukkaistyttö en ole.


Vanha kulunut lautalattia maalattiin Betoluxin vaaleanharmaalla sävyllä.


On se remppa jo vähän edennyt... Keittiö kattopaneelit odottavat vuoroaan.



Ihana pönttöuuni ...




sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Vinttigallerian aarteita: Koralli

Tamara Aladinin vuonna 1975 suunnittelemat Koralli-nimiset maljakot ovat uusimmat hankintani. Niihin ei liity mitään tarinaa eikä muistoja. Itseasiassa ne ovat koko kokoelmani erikoisimmat maljakot siksi, että kaikki muut maljakkoni ovat kirkasta tai värillistä, mutta silti läpinäkyvää lasia. Nämä kaksi opaalilasiset pyöreät pyörittäen puhalletut maljakot ovat kooltaan  noin 10cm ja 15cm korkeita. Isompi maljakoista painaa 1,4kg ja pienempi 850g
 Koralli-sarjaan kuuluu maljakoiden lisäksi maljoja ja vati. Kaikissa esineissä on valkoiselle pohjalle siroteltu koristeeksi sinistä tai vihreää lasijauhetta ja päälle otettu kirkas lasikerros.
Sarja oli aikoinaan menestys. Se oli suhteellisen edullinen toteuttaa ja silti ulkonäöltään erilainen ja uusi.
Nämä maljakot maksoivat yhteensä noin 55e





torstai 26. maaliskuuta 2015

Karkkitorstai: Omar-karkit



Vuosia sitten meillä oli harmaaraidallinen maatiaskissanarttu. Yhteen sen pentueeseen syntyi muun joukon lisäksi iso, erikoisen värinen ja täysangora kissanpentu. Niin kaunis, tosi pörröinen ja komea kolli siitä pienestä palleroisesta kasvoi. Kun joku kysyi minkä värinen tämä herrasmies Shemeikka on - oli helpointa kuvailla väritystä Omar-karkinväriseksi. Ei ollut ketään, joka ei olisi Omareita tuntenut.  Omar-nimeä tämä hurmuri ei sentään saanut =)


  Turkoosissa Mariskoolissa ihanan makeita ja pehmeitä kermakarkkeja.
 Pöytäliinan on kirjonut tätini pellavakankaalle.
Onko sinulla muistoja Omar-karkeista?



















tiistai 24. maaliskuuta 2015

Purkuhommia ja vanhaa pintaa...

Harmi, kun purkutoimista tuli otettua niin vähän kuvia. Oltiin niin innostuneita että filmaus unohtui. Mutta tässä muutama kuva.


 Ensimmäiseksi haluttiin varmistaa, että torppa tosiaankin on hirsirunkoinen . Kyllä oli!



 Keittiön ja kammarin välinen seinä näkyvissä. Päällimmäisenä oli kolme kerrosta maalia: vaaleanvihreää, valkoista ja päällimmäisenä vaaleanpunaista ja insuliittilevyt. Jotta hirren päälle oli voitu laittaa insuliitit suoraan, seinä oli "koolattu" päreillä tasaiseksi pinnaksi



 Välioven karmien yhteydessä olikin piilossa melko rumat rakennelmat ja rapistunut muurinreunus. Seinistä sai irrottaa satoja pieniä nauloja ja nupeja.

Kameran linssi oli ihan pölyinen, kun muistakin seinistä irroitettiin pintoja. Komerot poistetiin myöhemmin. Keittiön katosta ei löytynyt vastaavaa paneelipintaa kuin kammarista, joten se sai jäädä toistaiseksi entiselleen


Kammarin lattialta on ehditty repiä pois 70-luvun vihreä muovimatto ja muurin eteen laitetut lastulevyt. Alta paljastui öljykaminan hormin reikä



Vanha komero sai jäädä paikoilleen. Ikkunat torpassa tuskin ovat alkuperäiset. Ne ovat liian suuret mittasuhteiltaan 1920-luvun "arkkitehtuutiin". Ilmeisesti ne on vaihdettu joskus 1950-60- luvulla.


Komeron katosta pääteltiin, että reikäkuvioisten kattolevyjen alta saattaa paljastua alkuperäinen kattopanelointi. Niin se paljastuikin ja rankkatekoinen koolaus. Aika erikoinen värisävy kattomaalilla


Kova urakka!

Kammarin seinissä on ollut aikojen kuluessa ainakin 5 erilaista kaunista ja nyt retroa tapettikuviota.



Tällaista mustapohjaista lattiamattoa löytyi kammarin vihreän muovimaton ja lastulevyjen alta. Tämän alla on vielä tummanruskeaksi maalattu lautalattia.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Vinttigallerian aarteita: Hyasintti (1390)


Kuvassa olevan ruskean tai amberin värisen Hyasintti-nimisen Tamara Aladinin maljakon sain 1970-luvulla yhtenä keväänä koulussa liikennekilpailuista. Sijoitusta tässä tietoa ja pyöräilytaitoa vaativassa kilpailussa en enää muista. Tämäkin maljakko on ollut hyvässä tallessa ja saanut nyt seurakseen kaksi muuta keräilykohdetta.
Hyasintti-maljakkoa (nro 1390) on valmistettu ainakin kirkkaana, ruskeana/amber, keltaisena, sinisenä, neodyyminä ja vihreänä.
Valmistusteknisesti maljakko on puoliautomaatilla muotiin kiinnipuhallettua lasia. Maljakon korkeus on 14,5cm ja se painaa noin 640g. Kirppiksillä ja netissä Hyasintti-maljakoiden hinta vaihtelee 25-45 euron paikkeilla.

Myös muut lasitehtaat ovat valmistaneet ns.hyasintti-maljakoita.









Tähän vuodenaikaan ei ollut hyasinttia saatavilla, mutta kyllä narsissikin viihtyy tässä maljakossa.



lauantai 21. maaliskuuta 2015

Keväisiä karitsoita 2015

Tänään 21.3 2015 kevätpäiväntasauksen iltana syntyi kevään ensimmäinen pirteä uuhikaritsa. Ihana musta-valkoinen söpöläinen on ensikkoäidilleen Porolle ainokainen.
Kevät on lampolan kiireisintä ja jännittävintä aikaa. Nyt se siis alkaa - vielä monta syntymän ihmettä edessä. Toivottavasti kaikki menee hyvin.


Vielä nimetön karitsa noin 2 tunnin ikäisenä.

 

Äiti nuolee pienokaistaan kuivaksi ja osoittaa hellyyttä

Erikasmäen torppa omistajan vaihdoksen aikaan...

Helmikuussa 2014

Torpassa on tupakeittiön ja kammarin lisäksi kaksi matalaa makuukammaria yläkerrassa sekä pieni aulatila. Kokonaispinta-ala on noin 60 neliötä kaikki tilat mukaan lukien. Ylellisyytenä torpassa on juokseva vesi, jonkinmoinen sähköistys ja pikkuinen wc. Ulkorakennuksessa on sauna. Sekin rakennus on täysremontin tarpeessa =)


Tämä se on! Niin monen vuoden haave - oma tupa ja oma lupa!


Keittiö ovensuusta sisälle tultaessa



 Puuhella ja tiskinurkkaus oven vieressä. Hella vetää hyvin, leivinuuni ei niinkään - ainakaan tällä hetkellä



 Kammari alkuperäiskuosissa. Muovimatto ilmeisesti 1970-luvun retroa. Tapetit eivät olleet ihastuttaneet edellistä asukasta, joten hän oli maalannut seinät ja kiertänyt kirjahyllyn


 Kammarin pönttöuuni, joka toimii. Mutta muurin peittävät lastulevyt palotarkastaja määräsi poistettaviksi



 Yläkerran portaikko


 Yläkerren pienempi kammari "Ahti"



 Yläkerren isompi kammari "Ida"



 "Ylellisyyttä"


Remontti ja uudistaminen aloitetiin alakerrasta. Vielä on paljon tekemistä. Yläkertaan edetään sitä mukaan kun ehditään ja jaksetaan.